31.12.2007 - 23:50
Raketit paukkuvat kovasti ulkona jo! Vuoden vaihtuminen lähestyi silloinkin, kun aloitin blogini 31.12.2006. Kirjoittamiseni tänne on ollut nyt loppuvuodesta laantumaan päin kuten neulomisenikin, mutta ei minulla ole tarkoitus silti hylätä kumpaakaan, ainakaan kokonaan. Blogien ja erityisesti neuleblogien maailma on tuonut paljon uutta elämääni, niin ajatuksia, tietoa kuin uusia tuttavuuksiakin.
Sen verran ajattelin juhlistaa 1-vuotiasta, että pienet arpajaiset järjestän. Palkintona on jotain neulomiseen liittyvää, kun niille raiteille blogini on nyt kuitenkin kaartanut tässä vuoden mittaan. Pienenä tehtävänä voisi olla laittaa jokin pieni uudenvuoden runo (tekijä mainittava). Arvontaan voi tosin osallistua ilman runoakin, mutta sähköpostiosoitteen pyydän laittamaan, sehän ei näy muille kuin minulle, joka sitä tarvitsee mahdollista palkintoa varten. Laitan tulemaan kaksi palkintoa, toinen tulee valitsemastani runosta, toinen arpomalla kaikkien osallistujien kesken. Osallistumisaikaa on torstaihin 3.1.2008 saakka. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
ja uutena vuonna uuden merkityksen saa.
Ja juhlien jälkeen on arkikin makeampaa.
Päivä jatkuu, askel pitenee , kohta on kevät.
Sitä nuo raketitkin lupailee.
Siis suljen viime vuoden muistoihin,
Ja elän täysillä tätä päivää.
Hyvää Uutta Vuotta, !
Sinulle lähti eilen paketti postissa.. :)
Lue ääneen niin toteutuvi:
läskit ensi vuonna lähtevi,
naapurin hoikkaan rouvaan siirtyvi,
siihen joka aina hyvältä näyttävi.
Rahaa sais olla vaikka muille jakaa,
velkojat pois oven takaa.
Onnea mulle paljon suo,
samat lahjat ystävilleni myös tuo.
Hauskaa vuotta 2008!
jota on jäljellä enää ihan vähän.
Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje
ja keskiyöllä silmäsi hetkes sulje.
Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa
ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa !
Tämän sain eilen tekstarina ystävältäni.
mik' aikanaan muistoihin jää.
Hyvää ja Idearikasta Uutta Vuotta 2008!
mohonasu AT luukku PISTE com
(en saanut tuota sähköpostia tuonne oikealle paikalle laitettua, kun tuli aina virheilmoitus, joten laitetaan se tänne)
(nyt ei tule mitään runoa mieleen...)
Hyvää alkanutta vuotta 2008!
Eipä syki nyt runosuoni.
Yritin kaivaa netistä kivoja uudenvuodenrunoja mutta ei löytynyt mitään....
Neulerikasta vuotta 2008!
Kevät tuli,
lumi suli.
Batman sanoi:
pusi, pusi.
(Timo Parvela: Ella ja Pate)
Lunta ei ole ollenkaan.
Silti vaihtuu vuosi,
voi taas uuden neuleen aloittaa.
Hauskaa uutta vuotta 2008 ja onnea 1-vuotiaalle blogille!
nostakaapaa jalkaa
siellä näet lanka on
sukkiin ihan käyttämätön
mutta silti verraton
sanatulva loputon
silti aika mauton
on runo tämä ajaton.
"Katsoa päivää nousevaa,
tuntea lämpö suonissaan,
siinä on onni ihmisen,
taas kaiken voin alusta alkaa.
Haudata menneet eiliseen,
anteeksi antaa itselleen,
kuulla se laulu uudelleen,
jonka luuli jo vaienneen."
Lämpimin uuden vuoden toivotuksin famu
Onnea 1-vuotiaalle vaan näin jälkikäteen!