Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
03.01.2007 - 23:43
 Tässä vaaleanpunaiset tossut, jotka tein ystäväni vauvalle. Tossut sopivat parhaiten melko pienelle, muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle.


Lankana Novitan Samos Lollipop
Puikkojen koko 4½-5

Ohje
Tämä on sovellus ohjeesta, joka löytyy täältä.

1. Luo 28 silmukkaa.

2. Pyöröneuleena *3 krs oikein, 3 krs nurin*. Toista 3 kertaa.

3. Neulo 2 oikein, 1 nurin (yhteen väliin 3 oikein, 1 nurin sillä silmukkojen määrä ei ole kolmella jaollinen). Toista 8 kierroksen ajan.

4. Kantapää: 13 silmukalla 8 kierrosta, kavennuksen alussa silmukat jakaantuu 4-5-4.

5. Silmukoiden poimimiseen yksi kierros oikein. *Neulo kantapään kaksi puikkoa oikein, kaksi muuta nurin. Toista kolmesti. Neulo kaikki puikot oikein. Toista kolmesti.* Toista *-* kolmesti.

6. Sädekavennus. Neulo 2 oikein, 2 oikein yhteen. Toista kierroksen läpi puikon vaihdoista välittämättä. Neulo kaksi välikierrosta. Sitten 1 oikein, 2 yhteen kierroksen läpi ja yksi välikierros. Kierroksen läpi 2 oikein yhteen. Pujota lopuksi lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi.



Aiju kirjoitti 04.01.2007 - 03:09
Moi!
Tulin heti vastavierailulle ja voi mitkä ihenuudet täältä bongasinkaan <3 Lankakorista löytyy Lollipopia ja lähipiiristä suloinen pieni tyttövauva, kiitokset siis ohjeesta!
Riikka kirjoitti 04.01.2007 - 03:30
Voi kun ihanaa, mukavia kutomishetkiä!
Raita kirjoitti 04.01.2007 - 11:57
Nuo on kyllä kivat :)
Linnea kirjoitti 06.01.2007 - 19:58
Ihanat ovat sukat. Tänäänkin ne lämmittivät mukavasti jalkojani, kun olin isin kanssa pulkkailemassa. Kiitos!
Pia kirjoitti 09.01.2007 - 20:07
Kivat ovat sukat. Itse olen käyttänyt Lollipopia todella paljon. Just nyt ei kädet kutomista kestä mutta langat onneksi odottavat kutojaansa varsin mieluusti.
Mukavaa vuoden jatkoa.
yst t P
Terhi kirjoitti 11.01.2007 - 08:35
Ihana sukat! Mäkin voisin yrittää tehdä tuollaiset, käyttäjää tosin ei taida olla, mutta silti :) Kiva tää sun blogi muutenkin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: