Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
01.05.2007 - 21:05
Vappu on sujunut ihan mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Saimme puolisoni kanssa tehtyä simat ja munkit itse ja oikein hyviäkin niistä tuli (pienoista uusavuttomuuden vapinaa meillä aina tällaisiin juttuihin sisältyy). Siman pullottamisvaiheessa tosin huomasimme sokerin olevan lopussa. Eipä hätää, sillä puolisoni uskaltautui lainaamaan naapureilta. Ihanaa, että naapurihenkeä löytyy jopa nykyisessä kerrostalomaailmassa! Myös eräänä iltana viime tipassa viimeisteltyä leikekirjaa varten saimme vastikään liimaa lainaan toisilta naapureilta, tosin he olivat hieman tutumpia. Molemmat saivat myöhemmin palat täytekakkua kiitokseksi. Hyvää vappua vielä kuitenkin kaikille ja alla Mintulle eräs kauppakasseistamme, joka vapun päivän kunniaksi on Vasemmistonuorten juhlavuoden kassi.



EDIT: Kisasta myöhästyin, mikä nyt ei sinänsä niin haittaa.
famu kirjoitti 03.05.2007 - 16:00
Naapuriapu on kullanarvoista.-Hyvää ja aurinkoista toukokuuta Sinulle toivottelee famu.
jantta kirjoitti 03.05.2007 - 18:45
Ohje virkattuun hattuun löytyy http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=99&d_id=23
Ohjeesta poiketen teen tällä kertaa leveämmän lieriosa mutta olen tehnyt just tuon ohjeen hattuja ainakin....6-7.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: