Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
04.05.2007 - 19:43
Käsitöitä en ole kovin paljon pystynyt tekemään viime aikoina. Yhdet sukat jäivät jo aikaa sitten kesken ja jäävät varmaan odottelemaan ensi talvea ja uutta lankakerää.... Bambu-langasta tosin aion yrittää jotain lähiaikoina! Keväisempi sää (tosin tänään satoi räntää) on kylläkin saanut tarttumaan päivittäin ainakin hetkeksi virkkuukoukkuun. Löytyipä korin pohjilta muutama vuosia sitten keskenjäänytkin työ. Pitäisiköhän ne tehdä loppuun?

Vuosia sitten olen virkannut jonkin verran tyynyliinoja. Nämä osat ovat jääneet odottamaan tyynyä ja yhdistämistä. Yhdistäminen ei oikein ikinä ole innostanut minua eikä liinojen silittäminenkään sen puoleen. Prässäystä ne kyllä kovasti kaipaisivat kuten kuvasta näkyy. Sivun pituus on noin 34 cm.

Joskus olen myös suunnitellut ilmeisesti hiukan isompaa joutsenliinaa (valaistus vähän sekoittaa näköjään kuviota). Muutaman sentin olen tähän saanut nyt lisää. Jokohan pituus riittäisi. Tämä olisi itseasiassa melkein sopivat eteisen lipaston päälle (pituus 75 cm), mutta ihan hiukan pitempi saisi olla, mutta ei jaksaisi aloittaa enää uusia joutsenia. Hmm...

Pia kirjoitti 04.05.2007 - 22:40
Hei. Kuule, virkkauksia ei oikeastaan kannattaisi silittää. Litistyvät kummallisesti silitettäessä. Kannattais pingoitttaa palat muotoonsa ja kostea liina päälle. Siinä palat sitten kaikessa rauhassa kuivuisivat oikeaan malliinsa.

Tietysti sitä kuivumista joutuu sitten venata pari päivää ja se ei aina ole niin helppoa.

ps. joutsenet on ihania
Minä itse kirjoitti 04.05.2007 - 23:43
Kiitos vinkistä! Joku työ on ehkä pelastunutkin silistyslaiskuuteni vuoksi =) En kyllä tiedä, saako ylimpää työtä ylipäänsä mitenkään suoristumaan. Miten pingotetaan - vedetään tms.?? Olen aika aloittelija, huomaan =)
Anonyymi kirjoitti 05.05.2007 - 08:54
tee nyt ihmeessä noin kauniit työt loppun. Itsellä meni yksi päivä joululiinan pingottamiseen ja paljon kiellettyjä sanoja liian voimakkaalla aksentilla.
famu kirjoitti 06.05.2007 - 08:14
Hei Riikka! Minä pingoitan neuleet ja virkkuut ihan yksinkertaisesti vaan paljoilla nuppineuloilla.Eli yritän saada tekeleen haluamaani kokoon ja muotoon reunan ympäri pistettyjen nuppineulojen avulla.Sitten vähän suikupullolla kostuttelen pintaa ja annan kuivua .- Olet tehnyt tuon kauniin joutsenliinan kanssa ison työn ja varmasti joskus kaduttaa,jos se jää liian lyhyeksi. Tee vielä yhdet joutsenet!
Minä itse kirjoitti 06.05.2007 - 20:50
Kiitos kannustuksista ja pingotusneuvosta, en ole tuollaisesta tiennytkään/hoksannut. Ja taidanpa tosiaan virkata vielä yhdet joutsenet.
Sinuhe kirjoitti 16.05.2007 - 09:35
Tosi ihana tuo joutsen liina.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: