Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
20.05.2007 - 20:02

Itse en valitettavasti päässyt Vasemmistonuorten liittokokoukseen, jota vietettiin tänä viikonloppuna Järvenpäässä. Olen ollut paikalla kerran, ja oli todella mielenkiintoista olla vaikuttamassa järjestön parin seuraavan vuoden linjauksiin. Olin tänäkin vuonna tosin mukana etukäteen hiukan ideoimassa aloitteita kokousta varten. On ihan kiva tunne, että pienillä askelilla voi ehkä edes vähän jotain omista ajatuksistaan viedä eteenpäin.

Puheenjohtajana jatkamaan valittiin Jussi Saramo Porvoosta ja uusiksi varapuheenjohtajaksi lääkäri Suvi Turunen Tampereelta sekä siivooja ja muusikko Ilkka Tillanen Joensuusta.  

Itse toivon uuden hallituksen ja puheenjohtajiston vievän järjestöä yhä vihreämmäksi ja punaisemmaksi. Ympäristöasiat ja pienten puolella oleminen tulisivat mielestäni olla aina ensimmäisenä mielessä päätöksenteossa esimerkiksi taloudellisen hyödyn, äärimmäisen tehokkuuden jne. sijaan.

Vasemmistonuorten tämänhetkisiä kampanjoita:

Vasemmistonuorten Työelämä -kampanja

Vasemmistonuorten Palestiina -solidaarisuuskampanja

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: