Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
09.07.2007 - 01:02

Intsu haastoi minut kertomaan seitsemän asiaa itsestäni. Onkin ollut ihan mukava lukea tätä haastetta jo tosi monista blogeista. Viikonloppuni meni Kajaanissa reissussa, mutta nyt yritän jotain vastailla.

1. Kuulun ruokapiiriin. Piiri toimii niin, että tilataan yhdessä lähi- ja luomuruokaa suoraan tuottajilta ja kukin jäsen hoitaa vuorollaan tilausta.

2. En ole syönyt karkkia tai suklaata 14 kuukauteen. Painoni on tällä hetkellä sama kuin karkinsyönnin lopettamisen aikoihin, mutta tuskin niistä kieltäytymisestä terveydelle on haittaakaan, joten lakko jatkuu. 

3. Kun vierailin aikoinaan ensi kertaa nykyisen puolisoni luona, hän hurmasi minut kierrätysastioillaan. No, ei toki pelkästään niillä, mutta oli ihana löytää monilta osin samoja arvoja omaava ihminen.

4. Luen yleensä aina ennen nukahtamista hiukan, mutta helpommin tartun jopa vitsikirjaan kuin esimerkiksi runokokoelmaan. Toisinaan harmittelen tätä runojen lukemisen vaikeutta, sillä todella haluaisin lukea enemmän erilaisia runoja.

5. En käytä alkoholia. Sana absolutisti tuntuu hiukan vieraalta, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kokenut/ kiinnostusta alkoholiin. Näen aineella olevan sen verran paljon lieveilmiöitä, että ehkä jo senkin vuoksi haluan boikotoida koko asiaa. Ei minulla kuitenkaan sinänsä ole mitään muiden ihmisten alkoholin kohtuukäyttöä vastaan.

6. Tykkään käydä kirkossa toisinaan. Ja ehtoollisviiniä käytän (lisäys kohtaan 5). Kirkossa käynnistä tulee rauhallinen ja iloinen olo, ja siellä on mukava käydä ihan yksinkin.

7. En ikinä mitenkään erityisesti loistanut matematiikassa kouluaikoina, mutta olen aina työskennellyt kotonakin kovasti sen eteen, sillä matematiikka on mielestäni hauskaa ja kiinnostavaa. Päädyin opiskelemaan matematiikkaa ja mahdollisesti tulevaisuudessa opettamaankin.

Varsinaisia yksilöityjä haasteita en laita, mutta meemin voi halutessaan siepata itselleen.

Intsu kirjoitti 09.07.2007 - 10:11
Kyllä oli kiva lukea sinunkin elämästä monia asioita:) On jännittävä joskus miettiä millaisia ihmisiä ja kohtaloita bloggaajien nimien taakse kätkeytyy. Kiinnostava asia toi sun ruokapiiriin kuuluminen.Sit minäkään en käytä alkoholia. Mulla on niin paljon sairauksia ja lääkkeitäkin,että mä arvelen ,että alkoholin kanssa ne olisivat hyvin paha juttu. Eikä mua alkoholi kiinnosta muutenkaan.
Minä kirjoitti 12.07.2007 - 17:58
Intsu, kiitos kommentistasi ja kiva kuulla, että löytyy muitakin, joita alkoholi ei kiinnosta eikä haittaa vaikka joutuukin olemaan ilman alkoholia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: