Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
11.07.2007 - 22:52

Puolisoni kanssa yritämme kierrättää ja muutenkin vähintäänkin jossain määrin huomioida ekologisuus elämässämme. Eräs kiva asia, joka ollaan huomattu Oulussa, on (ainakin) Juuttiputiikissa mahdollinen pesuaineiden ostaminen omiin pulloihin ja purnukoihin. Toki voisi olla vielä parempi tilata kerralla isoja eriä pesuaineita, mutta sellaiset sijoitukset eivät pienellä budjetilla ole vielä tuntuneet aina aivan mahdollisilta. Siispä käymme täyttämässä esimerkiksi Elokuun ekologisen astianpesuainepurkin hintaan 2,74 €/500ml. Mielestäni ihan kohtuullinen hinta riittoisasta tuotteesta, jolla pesee puhtaamman omantunnon astiat.

Ja mikä mahtavaa, tällä tavoin ei tarvitse aina uusia muovipulloja ostella. Muovia tosin voi nykyisin kierrättääkin, mutta aina välillä täytyy muistutella itseään, ettei se saisi oikeuttaa ostamaan valtavia määriä muovikääreitä, pusseja, purkkeja, laatikoita jne. Muovia nimittäin kertyy meilläkin melkoiset määrät, ja useampi muovipussi aina ilmaantuu, kunnes saamme otettua ne mukaan kauppareissulle tms. Muovinkeräyspisteitä saisi siis olla tiheämmässäkin. Toki tavoite on, että muovia ei tulisi juuri ollenkaan, jolloin tämä pienoinen kierrätysongelmakin poistuisi luonnollisesti.

Suosittelen tutustumaan ekologisiin vaihtoehtoihin!

Linkkivinkkejä:
Elokuu Luonnontuote oy
Juuttiputiikki

Mewril kirjoitti 12.07.2007 - 11:40
Muoviroskan määrä on kyllä valtava! Valitettavasti täällä "maalla" ja kotona asuessa tuo täyttöpullosysteemi ei ole oikein järkevä mahdollinen siinä mielessä, ettei jälleenmyyjiä tollaiselle jutulle ole :/ Tulevaisuudessa omassa kämpässäni aion kyllä ottaa tuollaisenkin mahdollisuuden huomioon. Niin ja tietysti nyt ja tulevaisuudessa lajittelen jätteeni.

Jos et vielä tiennyt, niin kuukuppikunta (http://kuukuppikunta.net/) kertoo kestokäyttösuojista kuukautisiin ja foorumilla liikkuu myös aika ekohenkistä porukkaa.
päivi-helena kirjoitti 12.07.2007 - 17:43
Kyllä minäkin pyrin kierrättämään ja ostamaan ympäristöystävällistä ja ainakin käyttämään kankaista ostoskassia ei muovisia.
Riikka kirjoitti 12.07.2007 - 17:52
Kiva kuulla, että löytyy ihmisiä, jotka kierrättää ja ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita mahdollisuuksien mukaan.

Mewril, kuukuppikunnan kirjoituksia on tullut lueskeltua, hyvä paikka!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: