Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Sukkia ja muita matemaattisia ongelmia. Harrastuksiani ja ajatuksiani.
22.07.2007 - 23:48
 
Tästä se lähti liikkeelle viikko sitten sunnuntaina. Lankana Sandnesin Kitten Mohair, puikot kokoa 6 mm ja ohjeena minulle uusi aluevaltaus, Ulla-lehden Fifi-huivi.

 
Melko ahkerasti neuloin ja isoilla puikoilla ja kuviokin tuli tutuksi nopeasti, joten ehkä olisin odottanut huivin etenevän vielä hiukan nopeammin. Tai sitten olen vain tottunut parin illan käsitöihin. Toki useamman puikon käyttö ei edistänyt asiaa, vielä kun muutaman kerran tuli pudoteltua vähän ikävästi puikkojen reunasilmukoita. No, ei silti näinkään mahdotonta ole neuloa, mutta kun leveys kävi suuremmaksi....


... pyöröpuikot löysivät omistajansa! Miten upeaa niillä onkaan neuloa! Kun en pyöröpuikkoihin muutenkaan ole juuri tutustunut,  en osaa kuvitella jotain -vielä parempia- (addit?) puikkoja kuin tuollaiset tavalliset. Kahden kerän ollessa loppumassa ja ohjeen mukaiset mallikerrat lähes tehtynä huivin korkeus on reilut 70cm, kun ohjeessa olisi 90cm. Ehkä minulla olisi saanut olla vieläkin suuremmat puikot käsialani vuoksi. No, nyt sitten pähkäilen, ostaako kolmas lankakerä ja tehdä myös hapsut (joiden tekeminen ei ole tuttua) vaiko päätellä jo tähän. Ehkä kallistun kolmanteen kerään, kun se lahjakortti kerran on... Ja tämän neulominen on todella mukavaa eli en raskisi siitä vielä luopuakaan :)

Nyt illalla kädet alkoivat syyhytä käsitöiden pariin ja kun menossa on


... aloittelin hieman uutta kassia. Vaalean ruskeahko lanka on narumaista, kirpparilöydös, jolle en oikein ole käyttöä keksinyt. Ehkä siitä nyt sitten tulee kesäkassi! Tämä lähtee ihan omasta päästä, joten jännityksellä odottelen, millainen raidoitus tuohon tulee!
KirsiJ kirjoitti 23.07.2007 - 14:43
Hieno ja onnistunut tuo Fifin alku/pian loppukin. Mitä tuo lanka on? Itse tein joskus tummansinisestä silkki-mohairista. Tykkäsin myös ohjeen helppoudesta ja tunnetusti neulon melkein kaikki neuleeni pyöröpuikoilla.
virtuaalivalo kirjoitti 23.07.2007 - 20:41
Mullakin on suunnitteilla Fifi, tosin mustana ja Novitan Kid Mohairista, jota mulla on pari kerää lanka-arkussani. :) Pääsen sitten kunnolla testaamaan uusia interchangeable knitting needlejäni.
AnneHelena kirjoitti 23.07.2007 - 21:32
Oikein hyvän näköinen alku huiville ja myös kassille:)
famu kirjoitti 23.07.2007 - 22:02
Kasseja syntyy täälläkin.Minulla on nyt toinen tulossa.Tempaukset ovat mukavia,kun tulee tehtyä aina jotain vähän erilaista.Ei siis vain sukkia ja tumppuja.-Joku huivi tekisi myös mieli laittaa puikoille,mutta taidan odotella syksyyn.Viime talvena tein muutaman Roosa-huivin.Se on niinkuin Fifikin helppo ja kiva malli.Löytyi muistaakseni myös Ullasta.
TuuliS kirjoitti 24.07.2007 - 11:44
Hillityn kauniit värit kassinalussa, siitä tulee varmasti hieno. Kassia pukkaa monessa blogissa! Ise olen saanut yhden aikaan tempauksen merkeissä ja toista jo tekee mieli.
Minä kirjoitti 24.07.2007 - 17:59
KirsiJ: Lanka on SandnesGarnin Kitten Mohair, sisältää 30% mohairia, 20% ull/wool, 50% courtelle (tietääkö joku suomennusta?).

Virtuaalivalo: Minäkin muuten kyselin Kid Mohairia, mutta tuo lanka on kuulemma vastaavaa.

Annehelena: Kiitos!

Famu: Ihan mukava tempaus kyllä tuo on. Kiitos vinkistä, kävin katsomassa ja sievältä näyttää Roosa-huivikin, ehkä teen sellaisenkin joskus!

Tuulis: Kiitos! Siitä vaan toisen kassin pariin! ;)
Pia kirjoitti 24.07.2007 - 19:59
Hei. Kylläpä olet ahkera. Aivan kateellisena täällä tutkin blogiasi, minä kun tunnu saavan mitään valmiiksi asti juuri nyt.

Fifisi näyttää hienolta ja laukkufriikin mielessä alkoi pyörimään, josko minäkin kassin...
rebekka kirjoitti 25.07.2007 - 09:04
Fifi on kiva huivi! Hyvältä näyttää jo!!
Minä kirjoitti 25.07.2007 - 22:50
Pia: Aika innostunut kausi käsitöitä kohtaan taitaa olla mulla meneillään. Silti tuntuu, että aika harvakseltaan sitä valmista saa aikaan. Mitä kassin miettimiseesi tulee, niin kyllähän aina yhden kivan kassin lisää tarvii, eikö...

Rebekka: Kiitos!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
harrastukseni
aktivismi
matematiikka

neulominen & virkkaaminen
runot & kirjoittaminen
ruokapiiritoiminta
vapaaehtoisnuorisotyö
vesi- ja muut jumpat
Sivupohja löytyi: